Viisi (teknistä) syytä suunnitella verkkopalvelu sisältö edellä

Sisältöjen merkitys mielekkään digitaalisen markkinoinnin osana ymmärretään nykyään laajasti. Mutta verkkopalveluiden suunnittelussa törmää edelleen siihen, että sisällöt nousevat esiin aivan liian myöhäisessä vaiheessa. Vaikka konseptointivaiheessa sisältöjä olisikin mietitty pintapuolisesti, hypätään suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen liian usein vailla riittävää käsitystä palveluun tulevista sisällöistä.

Vaikka verkkosivuston kehitys olisi kuinka ketterällä mallilla, sisällöt ansaitsevat huomiota riittävän aikaisin, jotta isommilta budjetillisilta ja aikataulullisilta ongelmilta vältytään. Ei varmaankaan yllätä, että näin sisältötoimiston edustajana sanon, että sisältöstrategia olisi aina syytä olla olemassa jo ennen kuin sivuston suunnitteluun lähdetään. Mutta vaikka tarkasteltaisiin asiaa ihan vain teknisestä vinkkelistä, kannattaa sisällöt pistää prioriteettilistalla muutamaa pykälää korkeammalle ja suunnitella sivusto content first. Tässä viisi syytä miksi.

1. Oikean alustan valinta

Julkaisujärjestelmää valitessa mietitään, pitäisikö valita avoin vai suljettu järjestelmä ja millaiset kustannukset milläkin järjestelmällä on elinkaaren eri vaiheissa. Nämä ovat toki äärimmäisen tärkeitä valintakriteereitä, mutta se, minkälaisia sisältöjä järjestelmällä olisi tarkoitus hallinnoida, ei useinkaan tule edes mieleen. Kun on etukäteen tiedossa, minkälaista sisältöä sivuston on tarkoitus jaella, voidaan sen erityispiirteet ottaa huomioon järjestelmää valitessa. Näin voidaan välttyä tilanteelta, jossa näennäisesti edullinen järjestelmä vaatiikin paljon kallista kustomointityötä sisältöjen vuoksi tai rajoittaa rankasti itse sisällön muotoa.

2. Konversio kuntoon

Sisällöt kunnossa, konversio kunnossa! Monesti konversio-optimointi keskittyy asetteluihin tai painikkeiden ulkoasun muuttamisen tyyppisiin asioihin. Tosiasiassa sisällöillä on aivan keskeinen rooli konversion kanssa. Content first -menetelmällä pystytään sivuston käyttökokemusta ja konversioon johtavia polkuja työstämään kuntoon jo ennen sivuston julkaisua, mikä säästää aikaa ja kuluja myös julkaisun jälkeisissä konversio-optimoinnissa.

3. Vältä ongelmat sisällönsyöttövaiheessa

Mikäli olemassa olevien sisältöjen jama tulee mieleen vasta silloin, kun on aika syöttää sisältöjä uudelle sivustolle, saattaa olla jo liian myöhäistä suorittaa äärimmäisen hyödyllinen sisältöauditointi. Deadlinet puskevat päälle ja pahimmassa tapauksessa uusi hieno sivusto täytetään copypaste-menetelmällä vanhoilla ja todennäköisesti epäoptimaalisesti toimivilla sisällöillä.

Sisällönsyöttöön kuluva aika on usein eniten väärin arvioitu kokonaisuus sivustouudistuksessa. Kun sisältö on suunniteltu hyvissä ajoin, pystytään sen järjestelmään syöttämiseen kuluva aika arvioimaan tarkasti, mikä suurella todennäköisyydellä säästää rahaa ja auttaa kokonaisuuden pitämistä aikataulussa.

4. Ymmärrä sisällön tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitteet

Design first -mallissa luodaan ulkoasu geneerisillä placeholder-sisällöillä, jotka eivät anna todellista kuvaa palvelusta asiakkaalle tai tekniselle toteuttajalle. Todellisen sisällön lisääminen valmiiseen järjestelmään tuokin sitten esiin monenlaisia ongelmia. Tyypillisiä pikkuongelmia ovat eri kieliin liittyvät sanojen pituudet, mikä voi tehdä sivuston eri osista visuaalisesti liian väljän tai liian tiheän oloisia.

Suurempia ongelmia syntyy esimerkiksi silloin, kun verkkokauppa on suunniteltu muutamalla tuotteella, mutta tosiasiassa sen pitääkin näyttää huomattavasti isompia määriä tuotteita. Tällöin korostuu erilaiset sivutus- ja muuta vastaavat seikat, joiden hahmottaminen ei välttämättä ole tullut riittävän hyvin mieleen suunnitteluvaiheessa. Vastaavasti esimerkiksi etusivulle tulevien nostojen ja elementtien määrä saattaa olla sellainen seikka, joka pistää suunnittelua uusiksi, mikäli sitä ei ole riittävän ajoissa otettu huomioon.

5. Käyttäjätestauksella parannat palvelua

Kun sisältö on suunniteltu ajoissa, pystytään luomaan aikaisessa vaiheessa toimivia prototyyppejä oikeilla sisällöillä. Kun näitä sitten testataan oikeilla käyttäjillä, voidaan tehdä erittäin arvokkaita havaintoja sivuston käytettävyydestä ja sisältöjen löydettävyydestä jo hyvissä ajoin ennen julkaisua.

Tässä päällimmäiset syyt ottaa seuraavassa sivustouudistuksessa sisällöt huomioon riittävän aikaisessa vaiheessa. Mikäli sinulla on kokemuksia projekteista, joissa sisällöt yllättivät kalkkiviivoilla, kerrothan niistä kommenteissa. Ja jos kiinnostuit sisältölähtöisestä verkkosivustojen suunnittelusta, ota yhteyttä.

Muuta kiinnostavaa