Kuva artikkeleista ja Oikotien logo

Oikotie

Oikotien pitkä historia ulottuu paperilehtien maailmaan, jolloin erilaiset ilmoitukset julkaistiin painetussa muodossa. Nykyään Oikotie toimii monissa digitaalisissa kanavissa ja on osa Sanoma Digital Finlandia. Oikotie muun muassa ylläpitää ja kehittää listing-sivustoja sekä niillä olevia luokiteltuja ilmoituksia. Yhteistyömme Oikotien kanssa on ollut monipuolista strategian kirkastamisesta konkreettisen tekemisen kehittämiseen.

Sisältöstrategialla selkeät suuntaviivat

Ensimmäiseksi lähdimme kehittämään Oikotien brändistrategiaa, joka yhdistäisi Oikotien liiketoimintayksiköitä lähemmäksi toisiaan. Strategian tarkoitus oli tiivistää yksiköiden välistä yhteistyötä ja korostaa Oikotien palveluiden uniikkiutta, sekä ymmärtää asiakaita ja heidän tarpeitaan paremmin.

Brändistrategiasta yhteistyö jatkui Oikotie Asuntoihin. Tämän palvelun sisällöntuotantoon kaivattiin järkeistystä ja suunnitelmallisuutta. Avustimme heitä myös ottamaan käyttöön parempia konkreettisia keinoja tapaan, jolla he tekivät sisältöjä. Oikotie Asunnoilla oli ennestään käytössä sisällöntuotantokokonaisuus, joka ei tuonut toivottua liikennettä verkkosivuille. 

Autoimme Oikotie Asuntoja löytämään heidän tavoitteisiinsa sopivat aiheet, joista sisältöjä kannattaa tuottaa. Siirsimme fokusta pois sisustamisesta ja siirryimme kohti asuinalueita ja kaupantekoa käsitteleviä aiheita sekä datalähtöisiä artikkeleita.

Parempia tuloksia datalähtöisesti

Yhteistyön edetessä olemme päässeet jalkauttamaan yhdessä luotua sisältöstrategiaa.
Aluksi laitoimme sisällöntuotannon prosessit kuntoon ja lähdimme kehittämään verkkopalvelua datalähtöisesti. 

Sisältökalenteri ohjaa päivittäistä tekemistämme ja helpottaa uusien sisältöjen suunnittelua. Kuukausittain tuotamme Oikotielle raportin, jonka keskeisten huomioiden pohjalta olemme onnistuneet niin palvelun orgaanisen kävijäliikenteen kasvattamisessa kuin välittömän poistumisprosentin laskemisessakin. 

Yhteistyötä kehitetään jatkuvasti, jotta saavutamme entistä parempia tuloksia myös tulevaisuudessa. 

Ketteryyttä sujuvalla kommunikaatiolla

Yhteistyömme Oikotien kanssa on sujunut mallikkaasti alusta alkaen. Näemme palaverin merkeissä parin viikon välein ja tarvittaessa olemme yhteydessä myös Slackin välityksellä. 

Sujuva kommunikointi mahdollistaa nopean ja joustavan reagoinnin puolin ja toisin muuttuvissa tilanteissa. Voisi jopa sanoa, että olemme enemmän kuin ulkoinen markkinointikumppani – miellämme itsemme osaksi Oikotie-tiimiä.