Rekry: sisältöharjoittelija

Etsimme kirjavaan joukkoomme innokasta ja oppimishaluista sisältöharjoittelijaa monipuoliseen, kokoaikaiseen 3–6 kuukauden palkalliseen harjoitteluun.

Meillä aika ei käy pitkäksi – työtehtäviisi kuuluu muun muassa sisällöntuotantoa, sisällönsyöttöä, ideointia, suunnittelua ja sisältöjen koordinointia. Ja mikäli hakusanamarkkinointi, videotuotanto, hakukoneoptimointi tai esimerkiksi visuaalinen suunnittelu on lähellä sydäntäsi, niihin osallistuminen on mahdollista.

Pääset osaksi mukavaa työyhteisöä nuoressa ja kasvavassa yrityksessä, jossa saat äänesi kuuluviin ja ideasi esiin. Meillä harjoittelijat eivät homehdu monotonisten tehtävien parissa, vaan pääsevät myös mukaan asiakastyöhön ja ideoimaan. Sisältötiimimme koostuu kovista osaajista, jotka vievät yhdessä projektit onnistuneesti maaliin, toisiaan tukien.

”Paper Planesin harjoittelu oli intensiivinen ajanjakso, jonka aikana sain eväät tulevalle uralle markkinoinnissa. Mentoroiva ote, palaute ja kehityksen seuraaminen tekivät harjoittelusta mielekkään.”

Kaisa, harjoittelija vuosimallia 2016, nykyinen sisältösuunnittelija

Toivomme, että sinulla on koulutusta alalta ja/tai työkokemusta samankaltaisista töistä. Tärkeintä meille on kuitenkin rohkeus, omat ideat ja innostunut halu oppia uutta. Unelmaharjoittelijamme tuottaa sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä sekä hallitsee suomen ja englannin kielet hyvin. Sisältöharjoittelijalta toivomme myös tekstinäytteitä osana hakemusta.

”Paper Planesilla tehdään töitä monialaisissa tiimeissä, joten harjoittelijana pääsee oppimaan laajalla skaalalla. Kaikkea tekemistä ohjaa sisältökeskeisyys, joka on iskostunut syvälle yrityksen kulttuuriin.”

Mika, harjoittelija vuosimallia 2019, nykyinen sisällöntuottaja

Mikäli tekemisen meininki ja muuttuvat tilanteet innostavat, lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 30.9.2020 mennessä osoitteeseen: jaakko.soudunsaari@paperplanes.fi. Kirjoita otsikoksi ”Sisältöharjoittelija”. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Paper Planes on Suomen eturivin sisältömarkkinointitoimisto. Luomme asiakkaillemme sisältöstrategian ja tuotamme sen pohjalta menestyvää sisältöä. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kalasatamassa ja harjoittelun aikana voi tehdä etätöitä.